Tokoa & tottista

Oi, Renellä on nyt ollut reenilöissä erityisen hyvä tekemisen meininki. Johtuneekohan siitä että pidettiin tällä viikolla vähän saikkua, Reneä nimittäin vaivasi tulehtunut eturauhanen. Kaupunkiin ja sen ihanaan hajumaailmaan muutto ilmeisesti laukaisi maalaispojassa tämän ikävän oireen. Eläinlääkäriltä saatiin hormonipistos (auts) ja parin viikon antibiootit. Alkuviikon Rene olikin vähän ehkä tavallista väsyneempi ja tehtiin vain lyhyitä lenkkejä. Tauko näkyi sitten torstain ja sunnuntain toko/tottistreeneissä oikein positiivisena työnarkomaniana. Torstain treenien jälkeen mulla oli sellainen olo että kyllä meistä vielä hyviä tulee! :D

Rene on syksyn aikana edistynyt omasta mielestäni hirmuisesti. Ryhmässä ja häiriössä treenaamisesta on ollut meille iso apu. Aika nopeasti kyllä Rene häiriöön tottui, kun ajattelee miten paljon on tehty pohjian ihan vaan omassa kotipihassa. Pentuna tehty sosiaalistaminen ja silloin käydyt pentukurssit kantavat edelleen.

Saatiin sisähallipaikka pienestä ryhmästä ja siellä jokainen puuhastelee melko pienessä tilassa samaan aikaan. Vieressä tehdään ruutua tai revitään lelua, aika mahtavaa häiriötä siis. Koiraa tulee nyt useammin laitettua odottamaan paikkamakuuseen tai istumaan vaikka vieressä häärii koiria omistajineen. Viime treeneissä toisen koiran lelu lensi vahingossa paikallaan istuvan Renen eteen, mutta ei aiheuttanut muuta reaktiota kuin pienen vilkaisun. Ja toisella kertaa bortsupentu kävi nuolemassa nenän, ehkä Rene hämmästykseltään ei tajunnut liikahtaa vaan istui paikallaan kiltisti.

Tänään käytiin TKKn kentällä tokoilemassa ja sitten vielä tottistelemassa päälle. Renelle yleensä ulkokentät ovat olleet vaikeampia paikkoja, mutta nyt malttoi kontaktissa seurata heti kentälle mentäessä, vaikka tultiin uuteen, isoon ryhmään mukaan. Tottistreeneissä tehtiin pidempiä ja vaikeampia pätkiä mitä ehkä itse olisin ottanut noin kylmiltään, uudessa porukassa, mutta hyvin ne sitten menivät. Ihan hyvä käydä erilaisissa porukoissa ja tehdä juttuja hieman eritavalla kuin itse ehkä olisi ajatellut. Nuoremmalla koiralla en kyllä tuollaisia pidempiä liikkeitä porukassa olisi motivaation kustannuksella halunnut tehdä.

Varmaan kehitystä on tullut senkin takia, että ollaan nyt tehty tosi paljon hyviä perustreenejä joihin vinkkejä sain Pekka ja Juha Korrin seminaareista. Eli olen opettanut koiralle sanan josta alkaa meidän tottissuoritus, ennen tuo aloitus on koiralle ollut epäselvempi. Nyt sille on tullut selkeämpi kuva koska ollaan tauolla ja koska suoritus alkaa ja ollaan kontaktissa. Tosi paljon ollaan tehty vain sitä että koira saa lelupalkan kun nostaa kontaktin sanoessani "seuraa". Perusjuttuja, mutta nyt olen kiinnittänyt huomiota suorituksen alkamiseen ja liikkeiden väleihin sekä harjoitellut kentälle tuloja. Ja taidan käyttää saalispalkkaa nyt enemmän, sekin varmasti vaikuttaa.

Nyt tavoitteena on hiljalleen kasvattaa palkkaamattomuutta, opetella käyttämään kentän ulkopuolella olevaa palkkaa, ketjuttaa liikkeitä, saada osaan liikkeistä vähän skarpimpi ilme jne. Haaveena ja visiona on innokas koira, katkeamaton kontakti ja niiden säilyminen koko kokeen ajan. Tokon voittajaluokan liikkeissä on edelleen vaikka kuinka paljon tekemistä. Suurimmat työstettävät taitavat olla tunnari ja kaukot. Koskakohan ne tulis valmiiksi, huoh.

Mutta on niin kiva huomata miten nopeasti harjoittelu vaikuttaa, kyllä sillä työllä ja pienillä askelilla saadaan tuloksia!

Perustokoilut

Hei tämänhän piti olla treenipäiväkirja, joten kirjataapas nyt sitten jotain. Alkuviikolla on naksuteltu koiran väsyttämiseksi ja omaksi huviksi mm. kosketusalustaa ja ämpärille nousemista, torstaina tokoiltu sisähallissa ja perjantaina tehty yksi lyhyt taajamajälki jossa mukana oli pururadan ylitys. Homma oli kyl Renelle ihan helppo nakki.
Tänään tokoiltiin lähikentällä ja tehtiin seuraavaa:

• paikalla istumista kun viritin ruutua

• ruutuun menoja läheltä (monta), Rene alkaa jo tarjoamaan jos ei heti löydy oikea paikka. Lisäksi otettiin pallolla pari vauhdikasta juoksua kauempaa. Kivaa oli Renellä ja toimi hyvänä lämmittelynä.
• ruudussa maahan meno ja sen jälkeen kävelin "zetaa" ja Rene sai ampaista "seuraa"-käskystä kädessäni olevalle lelulle

• kentälle menoja  (x 5). Aluksi odotellaan kentän laidalla perusasennossa, koira saa muuten olla vapaasti ja katsella, sitten "yhdessä" käskyllä kentälle josta kävellessä/perusasennon jälkeen/vapautuksen jälkeen pallopalkka.

•  pidempiä seuraamisia pari kappaletta, Renellä oli näiden lämmittelyjen jälkeen hyvä meininki
•  muutama paikallamakuu kun kentän ohi meni koiran ulkoiluttajia, mukana yksi musta räyhäävä labbis, ei ongelmia, mutta kyllä Renen pää vähän pyöri.  :) Olin itse lähellä varmistamassa ja palkkasin mm. räyhäämisen aikana sekä kontaktista.
• maahan menemisiä kun koira katsoi ulkoilijoita, olin itse lähellä ja tarkoitus oli vahvistaa sitä että kuulee käskyn vaikka kontakti minusta tippuisikin ja ajatus olisi häiriössä (x3)
• parin askeleen seuraamisia oikealle, vasemmalle ja taaksepäin (x2-3)
• liikkeestä maahan meno ja siitä kesken kävelyni yllättäen vapautin koiran kädessäni olevalle lelulle (x2-3). Näitä en tekisi mikäli paikallaolossa olisi epävarmuutta, mutta ne on meillä aika luotettavat ja nyt haen sitä että koira pysyy skarppina myös istumaan/maahan jätettynä, sillä mitä vaan kivaa voi tapahtua. Tuntuu toimivan. 
• kerran luoksetulosta maahan (meni hyvin!) ja kerran seisominen niin että pallo lensi heti. Näitä ei olla tehty varmaan puoleen vuoteen...
• vauhdikas, hetsattu metallikapulan heitto ja heti kun koira tarttuu ja kääntyy minua kohti niin lelu esille ja juoksten karkuun (x1)
• metallikapulan nosto läheltä ja pallopalkka heti kun tarttunut (x2-3). Näitä en tehnyt paljoa jotta hyvä vire säilyisi.

 Jaa-a, voi olla että tehtiin jotain muutakin. Tuollaisia meidän treenit on, aika paljon tehdään mutta pyrin nykyään siihen että toistoja olisi yhtä liikettä kohti vain 3-5 ja treeneissä koko ajan vauhtia ja hauskuutta. Ja tietenkin aina pyrin siihen että homma onnistuu ja Rene vaan ihmettelee et miten se onkin kaikessa niin mahottoman hyvä. Rene saikin juosta ja riehua aikalailla taas ja oli kyllä ihan intsinä ja aika usein löytyi se kaipaamani "hullun kiilto" silmiin. ;)
Yritän nyt taas keskittyä kontaktiin ja siihen että koira olisi skarppina ja kontaktissa vaikka olisin kauempanakin. Meil oli kivaa ja koira toimi hyvin. Ihana harrastus. :) Ja tääl kaupungis on niin hyvä kun häiriöreeniä saadaan nyt ihan ilmatteeks.

Palveluskoirakokeiden korkkaus ja muita kuulumisia

Viime bloggauksesta on hurahtanutkin pitkä aika, hupsista...
Pitää oikein miettiä että mitä tämä aika onkaan tullut tehtyä. Keväällä reenasin koiran kanssa laiskemmin, mutta kävin erilaisissa seminaareissa. Olin ihan innoissani kun löysin FB:stä valmennustapahtumat-sivun josta  on helppo bongata noita koulutuksia. Aika paljon on tullut itsekseen vain luettua kirjoja joten oli mielenkiintoista päästä tuollaisia huippuja livenä kuuntelemaan. Ehkä jostain semmasta voisin kirjoitella joskus jos vaan jaksan...
Päällimmäiseksi taisi jäädä mieleen  sekä Juha että Pekka Korrin opetuksista se, että kaikkia kokeen osia pitää treenata; kentälle menoa, aloitusta, väleissä tapahtuvia odotteluja, siirtymisiä paikasta toiseen jne. Yhdestä semmasta jäi ikävä kyllä mieleen kovat otteet ja pelokkaan näköiset koirat, enkä pystynytkään touhua katsomaan loppuun asti, vaan poistuin paikalta. En nyt jaksa siitä ainakaan tällä kertaa kirjoitella vaikka aihe on sellainen josta on vaikea olla hiljaa. Kouluttajan nimen olen poistanut tuosta sivupalkin kalenterista.

Keväällä kävin kisoihin tähtäävien tottisryhmässä ja kesän alussa muutaman kerran jälkikurssilla, jossa sitten töiden vuoksi en useammin päässyt käymään. Noilta kursseilta sain kannustusta ja koska kaverini oli jo aikoja sitten yllyttänyt minua kokeilemaan pk-kisoihin, niin minäpä hullu sitten ilmoitin meidät valkkareiden rotumestaruuskisoihin metsäjäljelle. Kisat olivat siis syyskuun puolessa välissä ja meillä kesän alussa vielä täysin opettamatta metrinen hyppy, A-este ja eteenlähetys. Noutoonkin sain kehitettyä Renelle ongelman, mutta siitä onneksi päästin yli kaverin vinkeillä.

Tuntuu että kesällä en treenannut koiran kanssa oikein mitään, aika meni töissä ja kesällä on muutenkin aina jotenkin kiire ja kaikenlaista menoa. Lisäksi kuumat kelit tekivät tuon mahtiturkkisen koiran aika vaisuksi. Onneksi pari ystävääni ahkerasti järjestivät tapaamisia kesän mittaan, jolloin tehtiin toisillemme jälkiä, kahviteltiin ja nautittiin koiraharrastuksesta parhaimmillaan.

No sitten tulikin jo elokuu ja kohta huomasin että kisoihin on kolme viikkoa ja meillä edelleen ihan kesken nuo puutteelliset liikkeet! Yleensä olen halunnut harjoitella liikkeet hyvin ennen kuin mennään kokeeseen, mutta nyt tajusin että tällä kertaa on pakko mennä vähän "soitellen sotaan". Välillä teki melkein mieli livistää ja perua koko juttu, mutta päätin että haluan kuitenkin vaikka vain kannatuksen vuoksi osallistua rotumme ihka ensimmäisiin mestaruuskokeisiin. Halusin mennä katsomaan ja kokeilemaan, piti vain itselleni muistuttaa tosiasiat, että tällä kertaa osa liikkeistä on täysin kesken ja muutenkin on reenattu niin vähän että ihan plörinäksi saattaa mennä koko tottis. Maastot taas menivät parhaina reenipäivinä ihan nappiin, joskus tosin keppejä jäi muutama löytämättä.

Pari viikkoa ennen reenasin kyllä aika lailla, joka ilta tehtiin jotain ja ajelin myös useamman kerran vajaan tunnin matkan koepaikalle että päästiin harjoittelemaan kentälle. Aivan keskeneräisellä tottiksella siis lähdettiin kokeilemaan, ja kyllä jännitys olikin sen mukainen, edellisellä viikolla pelkkä sana "Raisio" ja "Hauninen" saivat vatsassa muljahtamaan oikein kunnolla!

Kokeessa jouduttiin ensimmäiseksi paikallamakuuseen, minkä ajattelen olevan meille huonompi juttu, sillä pitkät suoritukset ilman palkkaa saavat koiran vähän hiipumaan. Paikkamakuu on se pienin murheista, siinä ei yleensä ole ollut ongelmaa ja hyvin meni tälläkin kertaa. Itse tottis sitten... Minusta tuntui ettei koskaan olla tehty niin huonoa tottelevaisuutta, Renen katsekontakti tipahteli ja henkilöryhmässä Rene lähti jopa paikaltaan haistelemaan ryhmäläisiä. Jäävät liikkeet ja luoksetulo menivät ihan hyvin, samoin nouto. No, nehän olivatkin jo tuttuja tokon puolelta. Metrinen hyppy on Renelle vaikea ja se on lyönyt siihen jalkojaan. Toivoin jo oikeastaan että Rene mieluummin kiertää hypyn kuin lähtee puolihajamielisenä yrittämään ja loukkaa itsensä siihen. Sanoin siis koiralle vain "nouda" ja ajattelin että ehkä Rene jättää hypyn tekemättä. Rene kuitenkin lähti hyvin yrittämään ja teki menohypyn, tosin taas jalat vähän rapsahtivat esteeseen. Paluuhyppy jäi kuitenkin tekemättä niin kuin oletinkin. A-esteen ehdin jotenkuten Renelle opettaa siihen malliin että koira jopa innostui sitä tekemään, ja siinäkin Rene teki esteen toiseen suuntaa. Palatessaan kapula suussa Rene hätkähti esteen kohdalla ja palasi sitten toiselle puolelle katsomaan että "ai niin, unohdin tämän..." mutta ei sentään lähtenyt ilman vauhtia yrittämään. Hauska kuitenkin oli nähdä koiran reaktio, ja aika lyhyessä ajassa se oli tajunnut että kiipeäminen pitäisi tehdä molempiin suuntiin.

Eteen lähetys meni nollille, sekin aika oletetusti. Koska niin monessa liikkeessä oli puutteita, ajattelin ettei tästä heru kuin vitosella tai kutosella alkavat pisteet. Tuomarin arvostelu oli hyvin realistinen, ja hän osasi aivan oikein kiteyttää suorituksen. Tuomari mukaan osa liikkeistä on ihan hyviä mutta osassa koulutus on vielä kesken, ja juuri näinhän se onkin. Nopeutta ja tarkkaavaisuutta toivottiin liikkeisiin lisää. Mutta tällä kertaa meillä oli myös vähän tuuria matkassa, saimme nimittäin juuri TASAN ne tarvittavat 70 pistettä tottiksesta! Ihan mahtavaa siis että Rene lähti tekemään hyppyä joka oli sille vaikea, pisteenkin menetys, ja maastoihin olisi joutunut lähtemään sillä tiedolla että koulutustunnus oli jo menetetty. Tästä oli siis hyvä jatkaa maastoihin.

Koska nämä olivat ensimmäiset pk-kokeeni, olivat maastot omalla tavallaan jännittävät, sillä en tarkalleen tiennyt miten "protokolla" siellä menee. Esineruutu on treeneissä mennyt hyvin, mutta tällä kertaa Rene piti minut sen verran jännityksessä, että etsiminen kesti aika kauan. Rene lähtee aina ihan hyvin etsimään, mutta meno nyt ei ole mitään supervietikästä suihkintaa, vaan Rene etsiin rennosti hölkäten, kuitenkin ihan aktiivisesti koko ajan etsien. Tällä kertaa koira kiersi moneen kertaa aluetta ja ihmettelin jo että mikä nyt mättää kun harjoituksissa aina esineet löytyvät tosi nopeasti. Onneksi kuitenkin pieni lapsen sandaali löytyi lopulta ja tällä kertaa aika läheltä etureunaa. Yleensä Renen palautukset sitten sujuvat kivasti, ja niin tälläkin kertaa. Mukavan ja huumorintajuisen tuomarin kommentti oli että "ohjaaja yritti kyllä tehdä kaikkensa pilatakseen koiran suorituksen". :D Siinä vaiheessa kun koira ei löytänyt etsimäänsä, minä olisin ohjaajana voinut olla paremmin tukena ja rauhallisesti kutsua koiran sivulleni ja lähettää uudelleen etsimään. Tuomari toivoi myös lisää intoa esineisiin ja muutenkin vauhtia lisää. Jälkeenpäin ajateltuna olen lähtenyt esineruutua aikoinaan opettamaan siinä uskossa että koiralle saa kerran sanoa "etsi" ja sen jälkeen ei lisäkäskyjä saa antaa. Siksipä tuollaisia uudelleen lähetyksiä joista koiran into taas nousisi, ei ole tullut tehtyä. Siinä taas yksi harjoiteltava lisää, kaikkien niiden sadan muun jatkoksi... Hetken jo luulin että saimme vain 9 pistettä ruudusta ja olin jo tosi pettynyt, mutta ne olivatkin vain pisteet työskentelystä (max.12 p.) yhteispisteet olivatkin siis 27/30, joten en voinut olla muuta kuin tyytyväinen.

Jäljellä olikin sitten vuorossa janalähdön jännittäminen. Rene lähtee kyllä innolla jälkeä etsimään, mutta saattaa lähteä vinoon tai mutkitella, kokeissa kun toivottaisiin suoraa etenemistä. Joskus harjoituksissa myös takajälki on vähän kiinnostanut. Itse jälkiosuus oli huomattavasti rennompi kuin olin odottanut. Tuomarille esittelyn jälkeen hyppäsimme ojan yli metsään ja eikun menoksi. Rene lähti innokkaasti etsimään, ja minä huomasin jossain vaiheessa käveleväni koiran perässä vaikka olin hetki sitten jankuttanut mielessäni "muista odottaa että koira on kulkenut liinan matkan, muista odottaa että koira on kulkenut liinan matkan..." Rene teki janan puolessa välissä koukauksen oikealle ja lähti sitten vasemmalle ajamaan jälkeä. Mitään kommentteja ei kuulunut, joten uskalsin huokaista helpotuksesta, oikealla jäljellä ollaan. Ja vitsit miten hienolta tuntui kun Rene nappasi suuhunsa ensimmäisen kepin ja toi sen innoissaan minulle. Tosi hienosti ja innokkaasti koira teki töitä, jälki oli selvästi meidän päivän paras suoritus. Nyt on onneksi sen verran harjoiteltu myös muiden tekemiä jälkiä, että olen jo paremmin oppinut luottamaan koiraan ja näkemään koska ollaan jäljellä. Kerran jälki hävisi, mutta Rene teki jo tutun näköisen, rauhallisen ympyrän, löysi jäljen uudelleen ja sitten jatkettiin. Jäljeltä löytyikin sitten hienosti 5 keppiä, myös se viimeinen. Aikaa ei mennyt kuin 10 minuuttia ja mietin jo että lähdemmekö etsimään vielä sitä puuttuvaa keppiä, sillä luulin että koska tottis meni niin huonosti, meidän olisi saatava maastosta lähes täydet pisteet (näin hyvin olen perillä säännöistä). Lisäksi olin ihan varma että janasta saamme tosi huonot pisteet. Päätin onneksi olla tyytyväinen näihin viiteen löydettyyn, ja janalähdöstä tulikin pisteitä 39/40! Rene sai kuulema lisäpisteitä siitä että korjasi itse takajäljen. Pisteet jäljeltä olivat siis 149/170.

Ja niinhän siinä kävi että saimme kakkostuloksella koulutustunnuksen JK1!!!!  Pisteitä tuli yhteensä 246, ja tulimme rotumestaruuskisoissa kakkosiksi. Oli hienoa päästä kisaamaan pk-lajeissa vihdoin ja viimein, onhan se ollut haaveeni jo aika nuoresta tytöstä lähtien, ja koulari kyllä tuntui hyvältä. Maastot oli hirmu kivoja ja toivat monipuolisuutta, kyllä tämä harrastus taas vei mennessään.

Kokeista jäi tietenkin  hyvä mieli, mutta myös sellainen olo että vielä meillä on niiiin paljon treenattavaa. Pitkiä suorituksia, palkkaamattomuutta ja kokeenomaisia treenejä ei olla tehty juuri lainkaa joten itseasiassa ihmeen hyvin Rene on jaksanut tehdä hommia kisoissa. Myös tuota katsekontaktia on alettava harjoitella, tällä hetkellä koira luulee että kontaktin tiputus on ihan ok, enhän ole sitä sille opettanut. Virettä ja intoa pitäisi nostaa, hyppytekniikkaa harjoitella ja opettaa nyt oikeasti ne keskeneräiset liikkeet.

Muutimme maalta kaupunkiin joten nyt treeneissä käynti helpottuu huomattavasti ja pääsemme harjoittelemaan häiriössä, ihan mahtavaa. Nyt taidamme treenailla talven rennommissa merkeissä, tehdään vähän kaikenlaista ihan vaan koiran aktivoimiseksi ja väsyttämiseksi ja katsotaan sitten keväällä ollaanko kehitytty ja miten. :)

 

 

Rene lomailee....

                                    ...ja lomailun ohessa nuuskii silloin tällöin jälkiä.

Kevättalven reenipäivitystä

Viime aikoina reenailut on jatkuneet pääasiassa kotipihatokoiluina, pientä vaihtelua kuitenkin on tuonut Tuija Seren tokokurssi jossa on pari kertaa ehditty piipahtaa. Treenit ovat mukavassa sisähallissa ja olin tosi tyytyväinen siihen miten nopeasti Rene sopeutui maalaisjunttielämästä hallitreeneihin. Tuntuu siltä että pentu- ja nuoruusaikana tehty työ alkaa nyt kantaa hedelmää. Olin nimittäin ihan varma että ensimmäiset kerrat menevät toisia koiria ihmetellessä, mutta yllättävän hyvin Rene muisti että treenit ovat se paikka jossa kuuluu tuijottaa emäntää ja temppuilla sen kanssa (hyvässä mielessä). Kannatti siis silloin pentuna kulkea halleissa ja kisoissa harjoittelemassa ihan vain kontaktia, se on jäänyt koirukselle mieleen. No parannettavaahan silti aina olisi, keskittymisessä, kontaktissa, hihnakävelyssä jne. mutta pitää nähdä se lasi puolitäytenä, eiköstä niin.


Tänään kotipihatokoissa Rene teki ruutua tosi kivasti ja aktiivisesti, tosin se oikea paikka on vielä hakusessa. Annan nyt kokeeksi Renen itse tarjota ja etsiä oikeaa kohtaa. Tänään treeni meni riemastuttavan hyvin, sillä reilu viikko sitten kurssilla kokeiltiin tuota tarjoamista ensimmäisen kerran, sitten lähdimme lomalle ja Rene oli viikon hoidossa. Tänään kokeiltiin tuota tyyliä toisen kerran, tauon jälkeen, ja näyttää siltä että koiran päässä on viikon loman aikana menty harppaus eteenpäin! Rene paineli heti iloisesti ruutuun ja alkoi aktiivisesti etsiä oikeaa paikkaa. Välillä meno oli kyllä vähän huvittavaa kun koira tarjosi peruuttamista, istumista ja kaukojen maahan menoa. Noh, vaikkei siitä pisteitä saisikaan, niin ainakin se on persoonallisen näköistä kun koira kokeessa juoksee ruudun etuosaan ja sitten vauhdilla peruuttaa oikealle paikalle (tai ruudusta ulos?). :D

Kaukoja on jumpattu ja koko ajan ne menee eteen päin. Nyt seisomaan nousu menee jo ihan kivasti, Rene on tajunnut että takatassut pitää pysyä paikallaan. Välillä tuo onnistuu kauempaakin, mutta ainahan sitä ei ihan malttaisi ja muistaisi, joten harjoitusta ja häiriötä mukaan. Maahan meno "hissinä" menee nykyään ~80% hyvin. Olen alkanut palkata koiraa aina ja kaikissa tilanteissa kun se itse tarjoaa teknisesti oikeaa maahan menoa, eiköhän se siitä vahvistu hiljalleen. Peruuttamisen opettaminen oli muuten superhyvä juttu näihin kaukoihin, koira alkoi heti ajatella takapainoisesti ja se oikean tyylinen istuminenkin löytyi sen kautta.

Itse liikkeitä olen ottanut aika vähän, ja treenannut mm. häiriön sietoa. Häiriöharjoituksena olen tehnyt mm. opettamalla viimein Renelle takapalkan, eli aluksi lähdettiin siitä että sinne pyllyn takana olevalle palkalle pääsee kun malttaa kääntää sille selkänsä ja katsoa minuun. Tämän hoksaamiseen ei mennyt kovin kauan ja sen jälkeen olen tehnyt mm. kaukoja ja luoksetulon pysäytyksiä takapalkalla. Renestä takapalkkaus tuntuukin olevan varsin hauska juttu. Häiriötä on tehty myös niin että koiran ollessa perusasennossa ja kontaktissa olen heilutellut lelua jolle olen vapauttanut kun koira pitää kontaktia. Aika vaikeaa tuntuu olevan. On melko huvittavan näköistä kun koira pitää silmät lelussa mutta yrittää kääntää kuonoa minuun päin...silmät sojottaa toisaalle ja kuono toisaalle ja pää on ihan vinksallaan...kun ei millään malttais irrottaa katsettaan tuosta lelusta... Myös paikalla makuussa olen vetänyt leluja koiran vierestä, heittänyt palloa yli ynnä muuta mukavaa jäynää. Mutta Rene ei helpolla noihin huijauksiin mene, tietäähän sen että pallon saa silloin kun malttaa pysyä visusti paikallaan.

Lisäks ollaan tehty "paikoillanne-valmiit-hep!" -treeniä, eli pallon perään sinkoamisia, jos tuohon koirukseen sais näillä vähän potkua lisää. Ainakin noutokapulan perään lähdettiiin tänään innokkaammin kun tuota on nyt pari kertaa treenattu. Mitä vielä... tänään tehtiin vähän voittajaluokan askelsiirtymiä, kaukoja ja täyskäännöstä hiottiin.

Hirmuisesti mulla polttelee päästä yhteistreeneihin ja mitä enemmän kevään tuntua on ilmassa niin sitä enemmän haaveilen että päästäiskö oikeasti johonkin kokeisiin kesällä tai syksyllä. Ihana Facebook on mahdollistanut kaikenlaisten seminaarien ja koulutusten bongaamisen. Kalenteriin on nyt merkattu mm. Maarit Rodstedtin peltojälkiluento, Oili Huotarin tokopäivä ja Susanna Korrin tottisseminaariin olen menossa kuunteluoppilaaksi. Ihanaa, tällaisia olen odottanut ja pitkään, ja kiinnostavaa on tutustua tuohon pk-puoleenkin joka itselleni on vielä vieraampi. Huhtikuussa alkaa myös pk-kokeisiin tähtäävien ryhmä johon onneksemme saatiin paikka! Tuskin maltan näitä kaikkia odottaa, kyllä koiran kanssa reenaaminen vaan on niin hauskaa puuhaa!

Oivalluksia matkan varrelta

Kyselin rotumme Facebook-sivuilta minkälaiset oivallukset ovat muilla vieneet koiran koulutusta eteenpäin. Muutamia vastauksia on jo päivän aikana tullut, mm. koiralta vaatiminen pakottein, tauon pitäminen, leikkimisen opettelu ja miten saadaan koiran virettä nostettua. Itsellä alkoi ihan runosuoni pulputa kun aloin muistella niitä omia oivalluksen hetkiä. Päätin siis tulla purkamaan tätä kirjoitusintoani tänne omaan blogiin, etten ihan vallan tuki tuota FB-sivua omilla horinoillani.

Suurin osa omista oivalluksista on tapahtunut niin kauan sitten että ne ovat jo unohtuneet, ja osa on muuttunut rutiineiksi ja päivittäisiksi käytännöiksi. Huomaan esimerkiksi automaattisesti kehuvani koiraa kun se lenkillä tulee luokseni tai katsoo minuun päin. Tammikuusta alkaen olen vetänyt arkitottelevaisuuden alkeisryhmää, ja siellä on pitänyt oikein muistella että millä perusteella kehotan ihmisiä tekemään tämän asian juuri näin.

Meistä kurssin vetäjistä oli varsin hykerryttävän ihanaa seurata yhden kurssilaisen oivallusta oman koiransa kanssa. Paasasimme kurssilaisille luoksetulosta: koskaan et saa komentaa luokse tulevaa koiraa, vaan joka kerta kehut ja palkkaat kun koira tulee luoksesi! Yksi kurssilaisista kertoi epäilleensä vahvasti, mutta päätti sitten kokeilla viikon, ei kai siitä haittaakaan olisi. Viikon päästä koira tuli aina kutsuttaessa, ja vain hänen luokseen! Niinpä, tämän asian itsekin oivalsin joskus aikoinaan.

Minulla ensimmäiset todelliset oivallukset alkoivat Anders Hallgrenin kirjoista. Niissä koulutusta ajateltiin koiran näkökulmasta ja todettiin että asioita voi opettaa ystävällisestikin. Sitten tutustuin naksutinkoulutukseen ja kokeilin sitä käytännössä jo edesmenneen koirani Tinon kanssa. Innoissani opetin temppuja, Tino osasi  esittää kuollutta kun sitä "ampui" sormella, pyöriä, pujotella jalkojen välistä, kiivetä käskystä, morjenstaa tassulla, antaa pusun poskelle, nostella ja tuoda esineitä, mennä kyljelleen "kellimään", kiertää kaikenlaisia esineitä aina puista roskalavoihin ja jopa taloihin asti, heiluttaa käskystä häntää, näyttää kieltään ja ymmärsi ison määrän sanoja kuten "tule", "mene" ja ehkä tärkeimpänä  "menes katsomaan mitä sulla on ruokakupissa".


Temppujen opettaminen ilman paineita onnistumisesta oli ihan parasta peruskoulua meille molemmille. Minä opin kouluttamaan ja Tino ymmärsi että miten opiskellaan.


Suurin oivallus Hallgrenin kirjoja lukiessa oli kuitenkin se, että me ihmiset osaamme olla käsittämättömän sokeita. Itsekin lapsena luulin että koiran koulutus on sitä että päättäväisellä äänensävyllä pistetään koira ruotuun, temmotaan hihnasta ja KÄSKETÄÄN se koira tekemään. Kun sitten kokeneempien ja viisaampien kouluttajien kirjallisuus avasi asioita koiran näkökulmasta, tajusin että me ihmiset olemme eläneet vuosituhannet koira rinnallamme, ymmärtämättä kuitenkaan niistä yhtikäs mitään. Ihminen  näkee maailman sellaisena kuin haluaa nähdä. Eipä siitä kovin pitkä aika ole kun tummaihoisia Amerikassa pidettiin eläiminä. Ne kyllä näyttivät ihmisiltä, osasivat puhua ja käyttäytyivät kuin niillä olisi samanlaisia tunnetiloja kuin ihmisillä. Niiden kanssa pystyi jopa lisääntymään, mutta eläimiähän ne silti olivat.


Kaipa aina on ollut pieni joukko jotka ovat nähneet asiat toisin, mutta suurin osa ilmeisesti ajattelee niin kuin on totuttu ja opetettu. Tällä hetkellä keskustellaan mm. eläinten älykkyydestä ja tunne-elämästä. Vähän kiusallinen aihe, itsekin kun pistelen possua poskeen. Parempi siis ehkä olla miettimättä asiaa sen tarkemmin, vai mitä? ;)

Oho, mitenkäs sitä nyt eksyin tummaihoisten orjuuteen koirankoulutusblogissa. Palataanpa taas ruotuun. Oivallus sokeudestamme on vaikuttanut sen verran, että en usko kaikkea mitä sanotaan ja yritän (huom. yritän) muistaa itsekin, että tämän hetkinen tietämykseni on varmasti puutteellista. Voipi se olla näinkii vaan voipi olla olematikii. Tosin toisinaan syyllistyn siihen että luulen olevani oikeassa (= usein).

Renen kanssa tuoreimmat oivallukseni ovat olleet pakotteiden pois jättäminen, koiran oma-aloitteisuuden odottaminen, vaatiminen, koiran tunnetilan huomioiminen ja oman tunnetilan huomioiminen.

Renen kanssa olen alusta asti yrittänyt luoda innon kanssani tekemiseen ja tokoiluun. En uskalla sitä pilata pakottein, ja nyt kun katson taakse päin, niin olemme saaneet kasaan jo kolme koulutustunnusta, jotka ovat tulleet tällä tyylillä, ilman äkseerausta, joten ehkä emme ihan hakoteillä ole. Rene nauttii tokoilusta täysin sydämin, treeniliiviin koskeminen saa aikaan iloisen sähläyksen ja koira tuijottaa treeneissä minua ilmein "mitä tehdään, anna joku tehtävä niin mä teen sen!" Aina tietenkin parannettavaa on, ja välillä mietin että pelkäänkö turhaan pakotteiden käyttöä. Jostain syystä niiden käyttämättä jättäminen saa monissa ärsyyntymistä aikaan. Luullaan ehkä ettei hellämielisyydestä haluta niitä käyttää, tai että ei osata käyttää niitä oikein.  Mietin näitä itsekin, että pitäisikö käyttää pakotteita.


Onneksi kuitenkin on itseäni kokeneempia ihmisiä, TVAn tittelin kouluttaneita ja ammattikouluttajia jotka treenaavat ja saavat tulosta ilman pakotteitakin, joten jatkamme valitsemallamme linjalla. Ja loppujen lopuksi, Rene on harrastelukoira, tärkeimpänä tehtävänään lemmikin virka jota hän toimittaakin varsin hyvin. Koulutus ja kilpaileminen tulevat kakkossijalla, enkä halua että tarkoitus pyhittää keinot.

Eri kouluttajien tunneilla käymisestä saa paljon ja monesti pienet kouluttajan heittämät viisaudet jäävät mieleen kytemään. Renen pentukurssilla kontaktia ei vaadittu koiralta (kuten ennen tein Tinon kanssa) vaan mieluummin odotettiin, joskus pitkäänkin,  koiran oma-aloitteista kontaktia josta palkittiin. Se oli yksi tärkeistä oivalluksista, koulutuksessahan pitäisi pyrkiä siihen että koira on aktiivinen ja tekee omistajalle, eikä niin että ihminen tekee kovan työn saadakseen koiran huomion tai aktiiviseksi.
Vasta vähän aikaa sitten opetin Renelle ensimmäistä kertaa operantisti peruuttamisen, eli aloin palkata käytöksestä jota koira itse tekee, ilman minun ohjaustani. Tulos on ihan erilainen kuin aikaisemmat, ohjaamisella opettamissani liikkeissä. Mitään muuta liikettä Rene ei tee niin sinnikkäästi ja mielellään, kuin tuota "itse oivaltamaansa" peruuttamista.

Olen myös lukenut kriteereistä ja vaatimisesta pari hyvää juttua, olisikohan ollut Canis-lehdessä. Nyt yritän muistaa joka treenissä vaatia pikkuisen enemmän ja pikkuisen oma-aloitteisempana. Pari päivää sitten harjoittelin sivulle tuloja, tavoitteena heti ensimmäisellä kerralla oikea, suora asento. Vinoista tuli vain kommentti "oho" ja keskeytys eikä palkkaa. Näytin ohjauksella oikean paikan ja kehuin siitä suullisesti, mutta palkkaa ei tullut. Oli ihan riemastuttavaa taas huomata että Rene selvästi mietti mikä meni väärin ja yritti sitten kovemmin, parin toiston jälkeen mentiin jo suoraan perusasentoon ensi yrittämällä! (ja siitä tietenkin hyvät palkat) Ihan perusjuttu, jota olisi pitänyt alusta asti tehdä, mutta olen ollut tämän kanssa lepsu. Vaatimisen pitäisikin oikeastaan tarkoittaa sitä että ensin vaaditaan itseltä tarkkuutta näissä tilanteissa, nyt olen nimittän laiskuuttani hyväksynyt vinotkin perusasennot.

Pakotteiden käytössä näen sen riskin, että edellä mainittu tilanne olisi voitu tehdä myös niin että koiran tullessa vinoon perusasentoon annetaankin pakote. Ohjaajan ajatuksena ehkä on että koiralta näin vaaditaan enemmän, ja huomautetaan väärästä käytöksestä/laiskuudesta/tottelemattomuudesta. Ongelma on siinä että suoruutta ei ole vaadittu aikaisemminkaan, koira siis luulee että vino perusasento on ihan oikein tehty. Se siis tekee parhaansa ja oikein, niin kuin on ennen ollut ihan hyväksyttävää,  mutta tällä kertaa ohjaajan reaktio onkin paheksunta/vihaisuus/niskavilloihin tarttuminen tai muuta epämiellyttävää. Tuskin kovin hyvä pohja yhteistyölle.

Pakotteita käyttämällä koiralla ei ehkä ole vastuu olla aktiivinen, vaan ohjaaja jatkuvilla nyppimisillä ja huomautuksilla tekee suurimman osan työstä. Pakotekriittisyyteni on tullut juuri tällaisista tilanteista joita olen paljon seurannut vierestä. Ehkä jotkut kouluttajat jossain käyttävät pakotteita hyvin ja oikein, en tiedä. En myöskään luota omaan kykyyni ajatella aina asioita niin pitkälle että käyttäisin pakotteita aina viimeisen päälle loogisesti ja oikeassa kohdassa (en tarkoita nyt oikea-aikaisuutta). Itselleni asettamani pyrkimys kouluttaa ilman pakotteita pistää minut miettimään erilaisia keinoja selvittää ongelmat, ja koen sen opettavaiseksi.
Täytyy nyt vielä sanoa että pakotepohdinnoistani huolimatta en paheksu ihmisiä jotka niitä maltillisesti käyttävät, ja kyllähän itsekin arkielämän tilanteissa voin puuttua vähän reippaammin koirani tekemisiin. Tämä nyt kuitenkin on aihe joka on noussut kiinnostukseni kohteeksi ja jota pohdiskelen jonkin verran.

Oman tunnetilan huomioimisesta olen oppinut paljon kokeissa ja näyttelyissä käymällä. Jännitys on jokaista koetta ennen ihan hirmuinen, mutta olen oppinut siirtämään sitä taka-alalle, ja jos ei muuta, niin ainakin voi yrittää näytellä rauhallista. Omaan käytökseen heräsin vasta kun BH-kurssin kouluttaja sanoi "Älä mene siihen koiran häsläämiseen mukaan". Rene häiriöherkkänä maalaisjunttina alkoi vilkuilla kentälle tulevaa koirakkoa, ja minä sitten perässä aloin vilkuilemaan.
"Vaikka koira tekis mitä, niin sinä menet kokeessa eteen päin sillä asenteella että nyt me tehdään tottista". Näinhän se menee, koiran pitäis seurata minun tekemistä ja tunnetiloja, eikä minun koiran tekemisiä ja tunnetiloja. Ja taas kerran syttyi lamppu pään päälle.

Tino, paras opettaja. Ikimuistoinen koira jollaista tuskin enää toista tulee.

Uuden vuoden kujeet

Rene joululomatunnelmissa, suu täynnä lunta!

Kirjoitanpa vaihteeksi vähän meidän tokoreenailustakin. Pienen lomailun jälkeen olen tehnyt lähinnä aivoreeniä eli tuumaillut ja lukenut koulutuskirjallisuutta. Otin uudelleen selailuun "Tavoitteena täysi kymppi" kirjan. Se tuntui aluksi vähän vanhojen asioiden toistolta, mutta nyt kun voittajaluokan liikkeet on oikeasti työn alla niin siinä on hyvät perusohjeet. Tokoliikkeitä olen opettanut aika pitkälti Piritta Pärssisen tokovihkojen avulla ja myös kirja "Naksutin koulutusta koirallesi" on ollut hyvä.

Uusi vuosi toi heti uusia mielenkiintoisia haasteita harrastusrintamalla, aloitan nimittäin vetämään arkitottelevaisuuden alkeiskurssia pienelle ryhmälle. Muutaman kerran olenkin ollut apuohjaajana, ja siinä onkin paikka jossa taas itse oppii uutta ja joutuu miettimään asioita ihan eri tavalla. Jännittävä ja mielenkiintoinen haaste, toivottavasti osaan olla kurssilaisille avuksi!

Uutta oppia tulee myös Leena Välimäen häiriötreeni videokurssilta josta ensimmäinen osa jo tulikin sähköpostiin. Vielä en ole ehtinyt siihen rauhassa perehtyä. Hirmuinen kuume olis päästä porukkatreeneihin, tuntuu että Rene on ihan metsittynyt, toisia koiria kun on paikalla niin pojalla on pikkasen kierroksia! Ilmoittauduin siis myös helmikuun lopussa alkavalle Tuija Seren tokokurssille... Hih, no jokainen törsää tyylillään.

Renen kanssa on vähemmän tehty itse voittajanliikkeitä ja enemmän olen tehnyt nyt keskittymisharjoituksia. Pojalla kun tuo pää pyörii aina kun meille tulee välimatkaa, joten nyt olen tehnyt sellaisia harjoituksia että jätän koiran istumaan/seisomaan/maahan ja palkkaan pallolla kun Rene pitää minuun hyvää kontaktia. Nyt olen alkanut palkkaamaan siitä että suu menee kiinni, eli koira hieman skarppaa/ "vaanii" ja odottaa käskyä. Paikallaoloissa olen alussa vaalinut rauhallista mielialaa ja Rene pysyykin nykyään niin varmasti, että nyt yritän kehittää koiralle pientä jännitettä. Nyt kun Rene on tarkkana niin pallo lentää tai tulee uusi käsky, ja uuden käskyn jälkeen odotan taas keskittymistä ja sitten saapi pallon!

Luoksetulon pysäytys on ollut vähän valuva, osaksi siksi että Renellä on liikaa vauhtia. Nyt tarkoitus olis opettaa että "tule" käskyllä tullaan löysää laukkaa, mutta "tänne" käskyllä täysillä. Vauhtia meinaa tulla kun välimatka kasvaa mutta lyhyemmällä matkalla tuntuu jo hiffanneen idean. Ja tänään teki mahtavan napakan seisomisenkin! Ei jauhettu asiaa sen enempää vaan pidettiin vaan bileet onnistuneen pysäytyksen kunniaksi.

Seuraamista on tehty tosi vähän, välillä palkkaan pidemmästä seuraamisesta ja nyt yritän viilata seuraamista vielä reippaamman näköiseksi, eli palkka tulee kun työskentelee vielä vähän innokkaammin! Ja istumisia pitää harjoitella nopeammiksi, tänään menikin jo aika kivasti. Muutaman kerran olen kokeillut sivuttain seuraamista ja se meni heti yllättävän hyvin. Ilmeisesti pentuna tehdyt takapään käytön harjoitukset on hyvässä muistissa.

Eteen lähetyksen ja voittajaluokan luoksetulon pysäytyksen pohjia olen tehnyt harjoittelemalla maahan menoa kaukana minusta. Jätän Renen seisomaan ja kaukaa annan käskyn "maahan" ja sit taas pallo lentää! Ongelmana on välillä ollut hitaus mutta tänään meni jo aika kivasti. Peruutin ja Rene seurasi minua ja teki jo aika reippaita maahanmenoja. Tuota hidasteluongelmaa on ollut ennenkin uusia liikkeitä aloitellessa, kun Renelle on ollut vielä epäselvää että mitä pitikään tehdä, näköjään vauhtia tulee varmuuden myötä.

Tänään tehtiin myös ruutua, sitä olen ottanut ihan alkuun kun koiralla on intoa hyvin. Sain eilen hyviä neuvoja taitavalta tokoilijalta (kiitos, Eija O.) ja niitä kokeiltiin. Jätin koiran odottamaan ja kävin ruudun keskellä taputtelemassa maata, sitten palasin koiran luo ja lähetin ruutuun. Ja palkaksi taas heitin pallon. Ja sehän meni heti näillä ohjeilla tosi kivasti. Näitä tehtiin viisi kertaa ja jätettiin homma sitten hautumaan.

Myös tunnaria kokeilin niin että hajuttomat kapulat olivat yhdessä isossa kasassa, ja mun kainalossa ja nakkitaskussa muhinut kapulani oli kasan vieressä yksinään. Eka kerta meni ihan nappiin, sit pari seuraavaa taisivat mennä enemmän noutoliikkeen puolelle. Ens kerralla pitää aloittaa rauhallisemmassa vireessä ja jos eka kerta menee nappiin niin lopetan sillä kertaa siihen, onnistunut suoritus saa sitten jäädä Renelle tuumittavaksi.

Näiden lisäksi olen naksutellut peruuttamista, tehnyt harvakseltaan kaukoja ja käynyt tämän vuoden puolella kerran kavereiden kanssa tekemässä jäljen ja esineruutua. Jälki meni tosi kivasti, oli niin jännittävää taas vain seurata koiraa ja nähdä että se oikeasti osasi! Kerran tai pari jälki hävisi mutta rauhallisesti Rene teki ympyrän ja etsi sen uudelleen. Pari kulmaa meni hyvin ja jäljen päässä odottava keppikin löytyi!

Kivaa oli tänäänkin koiran kanssa puuhata, Rene on niin ihana ja reipas kaveri. Pidettiin taas sellaiset vauhtitreenit että pallot lenteli tihuvaan ja Rene vaan ihmetteli että miten se aina onkin näin taitava kaikessa ja osaa homman kuin homman! :)

Uusi vuosi on siis alkanut kivasti ja toivottavasti se tuo tullessaan ne edessä siintävät haaveet, eli päästäisiin tänä vuonna korkkaamaan voittajaluokka ja palveluskoirakokeet! Tulostavoitteita ei ole, pelkästään noissa kisaaminen olis hieno juttu. Ja haaveillahan pittää.

Crate Games

Katsoin Susan Garrettin "Crate Games" DVD:n jonka sain ystävältä lainaksi. Garrett oli uusi tuttavuus, mutta hänen oppeihinsa kannattaisi varmaan tutustua paremminkin. Oli kiva nähdä ihan "livenä" miten hienosti positiivisesti  koulutetut koirat toimivat! Crate Games opettaa selkeästi miten koiralle opetetaan häkin olevan hauska paikka, jonne mennään mielellään ja nopeasti. Häkkiä voidaan käyttää myös koulutuksen apuna, mm. agilityssä. Koirat opetetaan rentoutumaan ja lepäämään häkissä, mutta kun ohjaajan käsi koskee ovenkahvaan, koiran tulee nousta valppaana istumaan. En ollut tullut ajatelleeksi että häkkiin voidaan yhdistää myös koiran "hetsaaminen". Oven ollessa avoinna koira odottaa lupaa tulla ulos, ja tällä tavoin saadaan vauhtia ja intensiteettiä liikkeisiin. Eli oven ollessa kiinni koiran tulee chillata, mutta oven ollessa avoin se keskittyy ohjaajaan ja odottaa lupaa sinkoutua ulos. Kätevää!

Vaikka häkki nouseekin tässä videossa pääasiaksi, on minusta videon tärkein anti Garretin tyyli opettaa. Garretilta tuli hyviä pointteja ja itselle taas hyviä muistutuksia että näinhän se menee. Koiran pitää antaa valita oikea toiminto (It´s your choice!), ja virheiden tekeminen ei haittaa, vaan on osa oppimista. Kun teet virheen jäät ilman palkkaa, mutta jos valitset oikein, saat jotain mitä haluat! Crate Games on  hyvä tapa harjoittella  käytännössä oikea-aikaista palkkaamista ja palkkaamattomuutta. Videossa puhutaan hyvin myös kriteerien asettamisesta, ärsykekontrollista on hyviä harjoitteita jne.

Garrett toteaa että jos koira ei osaa, on tehtävä liian vaikea tai epäselvä, tai eteneminen on ollut liian nopeaa. Koko Garretin opetustyyli perustuu hyvin selkeään logiikkaan jota eläinkin voi ymmärtää. Aina on hienoa katsoa taitavaa ja eläinystävällistä koulutusta!

Garrett näyttää videollaan selkeästi mihin positiivinen kouluttaminen perustuu. Kyse ei ole mistään kukkahattuilusta vaan loogisuudesta ja selkeästä ajattelusta! Kaikkien joilla on ennakkoluuloja positiivisia koulutusmenetelmiä kohtaan, tulisi katsoa Garrettin video, ja ajatuksen kanssa!