tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kevättalven reenipäivitystä



Viime aikoina reenailut on jatkuneet pääasiassa kotipihatokoiluina, pientä vaihtelua kuitenkin on tuonut Tuija Seren tokokurssi jossa on pari kertaa ehditty piipahtaa. Treenit ovat mukavassa sisähallissa ja olin tosi tyytyväinen siihen miten nopeasti Rene sopeutui maalaisjunttielämästä hallitreeneihin. Tuntuu siltä että pentu- ja nuoruusaikana tehty työ alkaa nyt kantaa hedelmää. Olin nimittäin ihan varma että ensimmäiset kerrat menevät toisia koiria ihmetellessä, mutta yllättävän hyvin Rene muisti että treenit ovat se paikka jossa kuuluu tuijottaa emäntää ja temppuilla sen kanssa (hyvässä mielessä). Kannatti siis silloin pentuna kulkea halleissa ja kisoissa harjoittelemassa ihan vain kontaktia, se on jäänyt koirukselle mieleen. No parannettavaahan silti aina olisi, keskittymisessä, kontaktissa, hihnakävelyssä jne. mutta pitää nähdä se lasi puolitäytenä, eiköstä niin.


Tänään kotipihatokoissa Rene teki ruutua tosi kivasti ja aktiivisesti, tosin se oikea paikka on vielä hakusessa. Annan nyt kokeeksi Renen itse tarjota ja etsiä oikeaa kohtaa. Tänään treeni meni riemastuttavan hyvin, sillä reilu viikko sitten kurssilla kokeiltiin tuota tarjoamista ensimmäisen kerran, sitten lähdimme lomalle ja Rene oli viikon hoidossa. Tänään kokeiltiin tuota tyyliä toisen kerran, tauon jälkeen, ja näyttää siltä että koiran päässä on viikon loman aikana menty harppaus eteenpäin! Rene paineli heti iloisesti ruutuun ja alkoi aktiivisesti etsiä oikeaa paikkaa. Välillä meno oli kyllä vähän huvittavaa kun koira tarjosi peruuttamista, istumista ja kaukojen maahan menoa. Noh, vaikkei siitä pisteitä saisikaan, niin ainakin se on persoonallisen näköistä kun koira kokeessa juoksee ruudun etuosaan ja sitten vauhdilla peruuttaa oikealle paikalle (tai ruudusta ulos?). :D

Kaukoja on jumpattu ja koko ajan ne menee eteen päin. Nyt seisomaan nousu menee jo ihan kivasti, Rene on tajunnut että takatassut pitää pysyä paikallaan. Välillä tuo onnistuu kauempaakin, mutta ainahan sitä ei ihan malttaisi ja muistaisi, joten harjoitusta ja häiriötä mukaan. Maahan meno "hissinä" menee nykyään ~80% hyvin. Olen alkanut palkata koiraa aina ja kaikissa tilanteissa kun se itse tarjoaa teknisesti oikeaa maahan menoa, eiköhän se siitä vahvistu hiljalleen. Peruuttamisen opettaminen oli muuten superhyvä juttu näihin kaukoihin, koira alkoi heti ajatella takapainoisesti ja se oikean tyylinen istuminenkin löytyi sen kautta.

Itse liikkeitä olen ottanut aika vähän, ja treenannut mm. häiriön sietoa. Häiriöharjoituksena olen tehnyt mm. opettamalla viimein Renelle takapalkan, eli aluksi lähdettiin siitä että sinne pyllyn takana olevalle palkalle pääsee kun malttaa kääntää sille selkänsä ja katsoa minuun. Tämän hoksaamiseen ei mennyt kovin kauan ja sen jälkeen olen tehnyt mm. kaukoja ja luoksetulon pysäytyksiä takapalkalla. Renestä takapalkkaus tuntuukin olevan varsin hauska juttu. Häiriötä on tehty myös niin että koiran ollessa perusasennossa ja kontaktissa olen heilutellut lelua jolle olen vapauttanut kun koira pitää kontaktia. Aika vaikeaa tuntuu olevan. On melko huvittavan näköistä kun koira pitää silmät lelussa mutta yrittää kääntää kuonoa minuun päin...silmät sojottaa toisaalle ja kuono toisaalle ja pää on ihan vinksallaan...kun ei millään malttais irrottaa katsettaan tuosta lelusta... Myös paikalla makuussa olen vetänyt leluja koiran vierestä, heittänyt palloa yli ynnä muuta mukavaa jäynää. Mutta Rene ei helpolla noihin huijauksiin mene, tietäähän sen että pallon saa silloin kun malttaa pysyä visusti paikallaan.

Lisäks ollaan tehty "paikoillanne-valmiit-hep!" -treeniä, eli pallon perään sinkoamisia, jos tuohon koirukseen sais näillä vähän potkua lisää. Ainakin noutokapulan perään lähdettiiin tänään innokkaammin kun tuota on nyt pari kertaa treenattu. Mitä vielä... tänään tehtiin vähän voittajaluokan askelsiirtymiä, kaukoja ja täyskäännöstä hiottiin.


Hirmuisesti mulla polttelee päästä yhteistreeneihin ja mitä enemmän kevään tuntua on ilmassa niin sitä enemmän haaveilen että päästäiskö oikeasti johonkin kokeisiin kesällä tai syksyllä. Ihana Facebook on mahdollistanut kaikenlaisten seminaarien ja koulutusten bongaamisen. Kalenteriin on nyt merkattu mm. Maarit Rodstedtin peltojälkiluento, Oili Huotarin tokopäivä ja Susanna Korrin tottisseminaariin olen menossa kuunteluoppilaaksi. Ihanaa, tällaisia olen odottanut ja pitkään, ja kiinnostavaa on tutustua tuohon pk-puoleenkin joka itselleni on vielä vieraampi. Huhtikuussa alkaa myös pk-kokeisiin tähtäävien ryhmä johon onneksemme saatiin paikka! Tuskin maltan näitä kaikkia odottaa, kyllä koiran kanssa reenaaminen vaan on niin hauskaa puuhaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti