Tulipa uuden vuoden kunniaksi kaverin kanssa tokoiltua, parannettua maailmaa ja pohdiskeltua koiraongelmia ja niiden kanssa painiskelevia koiranomistajia. Jonkin sortin ongelmat taitavat kotikoirilla olla aika yleisiä.
Tuumiskelinkin siinä, että ensimmäisen koiran omistajaraukoilla on se puute, että heillä ei ole valmiina tätä kauhuskenaarioarsenaalia jota useamman koiran omistaneilla jo on hallussaan. Kun on kerran omistanut ongelmakoiran tai pari, niin osaa jo uuden pennun tullessa taloon nähdä kaikki ne mahdollisuudet joissa voi mennä pieleen.
Koiralle kun on ihan jo lajityypillisen käyttäytymisensä vuoksi hyvinkin luonnollista kehittää ikäviä tapoja, jotka eivät sovi tähän nykyiseen elämäntyyliimme. Kärjistäen voisi sanoa että sehän on terveen pennun merkki, jos se ilman oikeanlaista ohjausta oppii mm. hyppimään ihmisiä vasten, haukkumaan ja vahtimaan häiritsevän paljon, vetämään hihnassa, karkailemaan, pelkäämään uusia tilanteita, kerjäämään, stressaantumaan autossa tai vieraassa paikassa ja räyhäämään vastaantuleville koirille (tai vaihtoehtoisesti jäkittämään itsepintaisesti maassa niitä nähdessään).
Renen ollessa pentu sen kouluttaminen olikin lähinnä näiden kauhukuvien työstämistä, ja niiden toteutumisprosentin pienentämistä!
Aika monella koirasta haaveilevalla ei ole tietoa näistä todennäköisistä kompastuskivistä, eikä siitä valtavasta työmäärästä jota koiran kouluttaminen vaatii. Okei, joissain roduissa voi olla yksilöitä joista "vain kasvaa" kivoja kotikoiria. Itse olen aina vain enemmän vakuuttunut siitä, että ongelmia on luvassa, mikäli ei koiraa ottaessaan ymmärrä sitoutuvansa elävään olentoon, jota ei voi vain lykätä sivuun kun ei jaksa. Koirat ovat persoonia joilla on energiaa ja tarve purkaa sitä, tarve tulla huomatuksi, osallistua perheen toimintaan ja tehdä jotain työtä.
Koiraa harkitessa voi saada hyvinkin vääränlaisen kuvan, jos koiria käy katsomassa vain innokkaiden harrastajien luona. Aina ei ymmärretä miten paljon tällaisen hyvin käyttäytyvän koiran eteen on tehty töitä, päivittäin, ajatuksen kanssa. Toisaalta, koiran pitoon oppii vain elämällä koiran kanssa, ja useimmalla meistä on ollut se ensimmäinen "harjoittelukappale". Jotkut kyllä ovat niin fiksuja, että tekevät kotiläksynsä hyvin ja omaavat jonkin sortin luontaista loogisuutta, ja ensimmäisestä koirasta ei tule mitään ongelma.
Tämä koko pohdiskelu lähti varmaankin muutamasta koiranomistajasta jotka ovat kysyneet mielipidettäni ongelmiinsa. Vastaukseni tuotti nimittäin hieman epäilevän ilmeen, sillä ehdottamani tapa sisälsi paljon työtä, kärsivällisyyttä ja pienissä paloissa etenemistä. Jäi sellainen olo, että kysyjät toivoivat jotain Cesar Millan-tyyppisiä näyttäviä ja rajuja keinoja, joilla koiran käytös muutetaan kuin sormia napsauttamalla. (Siis todellako pitäisi aina antaa jotain makupaloja kun huudan "tänne"? Mutta en mä jaksa aina kulkea jotkut nakit taskussa. Ai tätä pitäisi joka päivä harjoitella?)
Juuri tällaisista syistä en pahemmin perusta Cesarista. Ensinnäkin ohjelmahan on amerikkalainen suuren luokan show, jossa halutaankin näyttäviä onnistumisia ja jännittäviä tilanteita. En muista nähneeni että ohjelmassa olisi oikeasti koulutettu koiraa. Siis niin että sille ystävällisesti ja stressittömästi opetettaisiin toivottu käytös. Koirien ongelmakäytökset katkaistaan rajuin konstein ja koirat näyttävät näissä tilanteissa useimmiten hyvin stressaantuneilta. Useammassa jaksossa koira on myös yrittänyt purra "koirakuiskaajaa". Kyllähän ohjelmassa on varoitustekstit, "älä kokeile näitä kotona", mutta todellisuus on, että nämä kovat keinot ja niiden "henki" jäävät katsojalle mieleen ja niitä sitten sovelletaan itsekin.
Toinen asia joka minua ärsyttää on se, että kaikesta syytetään koiraa. Esiin tuodaan lähes aina koiran halu dominoida ja pyrkimys kiivetä johtajan paikalle. Tämä johtajuusjuttuhan alkaa jo hipoa ihan vainoharhaisuutta. Miten epävarmoja meistä koiran omistajista oikein on tullut, kun omaa auktoriteettiä pitää koko ajan miettiä? Koira nostin tassun polvelleni - se yrittää dominoida! Koira makaa keskellä lattiaa, kulkureitilläni - se selvästikin haistattelee minulle! Pentu hyppäsi sohvalle ja syliini - johtajuuskriisi!
Haitallisimpana näissä simsalabim-ohjelmissa pidän sitä, että niissä luodaan mielikuva, jossa koirankouluttaminen on taikatemppu, johon tarvitaan vain riittävää auktoriteettia ja itsevarmuutta. Niitäkin tarvitaan, mutta pääasiassa koirankoulutus vaatii viitseliäisyyttä, satoja toistoja ja kykyä iloita minimalistisen pienistäkin edistymisistä.
Okei, olen lukenut Cesarin kirjan ja oli siellä jotain hyvääkin. C puhuu paljon siitä, että ihmisen pitää olla rauhallinen ja itsevarma, luottaa itseensä ja rauhoittua. Se on aivan totta!
Itse uskon että koiran kanssa harrastaminen vähentää ongelmia, mikäli harrastus on koiralle stressitöntä. Tästäpä syystä olen aikoinaan itsekin koirani kanssa alkanut harrastamaan, koiran virikkeellistämiseksi, jotta sillä olisi mukava "työ" jota tehdä ja vähemmän energiaa silloin kun itsekin haluan relata. Kaupanpäälliseksi saa mukavasti käyttäytyvän kaverin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti