sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

TK2:n metsästys jatkuu...

Tällä välillä ollaan hankittu jo toinen ykköstulos Uudenkaupungin tokoista, ja vähän tänä aamuna jo mielessä siinteli TK2. Se nyt kuitenkin jäi vielä odottamaan tuloaan, ja mikäpä siinä, kai se tuntuu sitten joskus paremmalta kun ei tule ihan helpolla! Kakkostulos siis tänään pistein 145 sij. 1/3. Tuomarina oli Tuija Sere, jonka arvasinkin tarkaksi tuomariksi. Hänen antamat pisteet kuvaavat kyllä hyvin meidän osaamista, ne heikot lenkit erottuivat kyllä sieltä. Tiukat tuomarit ovat kyllä kivoja, itselle tulee ainakin kova tsemppi päälle, tyyliin olispa kiva joskus näyttää tuolle tuomarille hyvää tokoilua! :D

Tuloksesta huolimatta olin tosi hyvillä  mielin meidän suorituksesta. Fiilis oli parempi kuin näiden parin ykköstuloksen jälkeen, sillä Rene teki tosi hyvin hommia! Asenne oli tänään kohdallaan. Aikaisemmissa kokeissa Renen into tuntuu tipahtavan jokaisen liikkeen jälkeen kun vapautan ja kehun, eikä palkkaa tulekaan. Nyt pidin koiran liikkeidenkin välissä "puoliksi" käskyn alla. Lisäksi ollaan nyt treenattu vähän niitä liikkeiden välejä (kiitos vain kehän laidalta saaduista, kokeneempien neuvoista). Olin tosi tyytyväinen koiraan, ja toivon että hiljalleen Renelle muodostuisi positiivinen, nostattava mielikuva jo itse koetilanteista. Mitenköhän sen saisi koiralle opetettua? Hmmm...pitää tuumia. Ja viisaammat, vinkkejä?

Tässä meidän tuloksia:

Paikalla makuu 10 (sateessa koko aika, ihana Rene!)
Seuraaminen taluttimetta 8 (teki tosi innokkaasti, tykkäsin, mutta jostain syystä istumiset tahmeita)
Maahan meno liikkeestä 9,5 (musta ihan hyvä, kai se sitten aavistuksen hidas on?)
Luoksetulo 5 (Oho, unohdin pysähtyä. Ja mennään sit samantien suoraan sivulle kun kerran näin pitkälle tultiin, tuumi Rene jonka pitäisi tulla eteen...)
Seisominen liikkeestä 7,5 (takaisin tullessa totesin että koira onkin hassusti poikittain)
Noutaminen 6 (nousi seisomaan heiton jälkeen, hidas palautus, ja vino asento edessä)
Kauko-ohjaus 10 (hyvä Reneee!)
Estehyppy 0 (Oi voi, istui liian lähelle hyppyä ja oikaisi. Olisin voinut antaa käsiavun, mutta tänään ei ollut pelisilmää! Ukin kokeessa Rene paikkasi hienosti samanlaisen tilanteen kiertämällä takaisin esteen taakse ja tuli paluuhypynkin. No, tänään kyllä koirakin hätkähti esteen ohitettuaan, että ainiin, tuo unohtui... :D)
Kokonaisvaikutus 9


Paljon siis jostain syystä tuli virheitä joita ei ole aikaisemmin tehnyt, mutta kuitenkin mieliala ja into oli ihan hyvät tänään. Tuomari kommentoi vasemmasta kädestäni joka heiluu/on koiran päällä ja voidaan tulkita pakotteeksi. Mutta mihis mä sen käden sitten laitan? ;D Pitää keksiä sille jokin jemma... Onhan se kieltämättä vähän jäykkä välillä! :D :D
Ja liikkeenohjaaja totesi kerran ennen liikettä että "laitapa se koira nyt ensin suoraan perusasentoon". Heh, kaikkea ei voi muistaa vaikka tänään ei oikeastaan edes jännittänyt.
Pari kisakumppania jo yllytti voittajan liikkeitä vaan treenaamaan, kai ne pitää ottaa työn alle, vaikka nyt voisin kyllä pitää vähän "kesälomaa" kisailusta ja treeneistäkin. Yleensä viikonkin tauon jälkeen molemmat taas puhkuvat uutta intoa tekemiseen.

Tässä taas videota, kiitokset vaan tuntemattomalle kuvaajalle jonka nakitin tähän hommaan: ;)
Mun silmään tää video näyttää vaan niiin paljon paremmalta kuin aikaisemmat. Niissä kyllä liikkeet meni paremmin, mutta tässä on tekemisen iloa ennemmän. :)



4 kommenttia:

  1. Hienostihan tuo meni! Koira on tosiaan iloisen näköinen ja tekee hommia mielellään. Itsekin tuossa totesin viime kisojen jälkeen että hyvä vire ja kokonaisfiilis on merkkaa niin paljon enemmän kuin ne pisteet. Rapsut ihanalle Renelle ja tsemmiä tuleviin kisoihin! :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa työtä Liina ja Rene! Se on niin ihana tunne kun koira tekee innolla. Chaka-sisko oli kanssa tänään tosi kivassa vireessä, mutta onnistuminen jäi meilläkin toiseen kertaan...Ajattelin pitää gm-teamille juhlat kun saahaan joskus ykkönen voittajasta , heh heh :) Tsemppii teille treeneihin ja tulevaan voittajaan!

    VastaaPoista
  3. Iloisen ja mukava näköistä tekemistä tässä, LIina ja Rene! :-) Koulari siellä jo kovasti häämöttää... vai meinaatko että siirrytte nyt voittajaan jo?

    VastaaPoista
  4. Tämä ei nyt aiheeseen liity, mutta katsos kuinka jännä video! Vuosi 1922:

    http://www.filminnederland.nl/film/hondententoonstelling

    VastaaPoista