sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ekat avoimen kokeet

...menivät yllättävän hyvin, eli ykköstulos tuli pistein 172, ja sijoitus oli 2/10. No, tiedossa kyllä oli että Rene liikkeet toki osaa, mutta sitten on näitä muita muuttujia. Kuten ulkokenttä, koirat siellä laidalla ja meidän valkkarin pyörivä pää. Tulokseen pitää kyllä olla tyytyväinen, sillä tuomarina oli tiukka mutta sympaattinen Ralf Björklund.

Hyvin keskittymiskyvyttömän tuntuinen Rene kyllä siellä kehässä oli, liikkeiden välillä huomio minusta tippui ihan totaalisesti, mutta kyllä se kuulo sitten tallella kai oli kun ykköstulos kerran tuli. Paikalla makuuta olen treenannut hirmu vähän niin että olen itse piilossa, ja vain kolme kertaa muiden koirien kanssa. Se oli kuitenkin ainut josta tuli kymppi. Ja noudon olen onnistunut "pilaamaan" joten odotin nollaa, yllätykseksi tulikin 9. Tosi tyytyväinen olen seuraamiseen, josta tuli 9 1/2. Käskyjä piti välillä antaa pariin kertaan, ja luoksetulon pysäytys on meillä tooodella valuva, näistä pisteitä sitten ropisi.

Paljon meillä olis vielä hommaa keskittymisen, häiriön ja motivaationkin kanssa mutta niitä pikku hiljaa työstetään. Ja voittajaluokkaan ei todellakaan siirrytä vielä näillä taidoilla, vaan ajattelin nyt metsästää rauhassa sitä TK2:sta. Sitten voiskin pitää taukoa, treenata vaikka pk-puolen juttuja ja hiljalleen voittajankin liikkeitä. Voittajassa vaatimustaso kyllä nousee sitten huimasti, mutta eihän meillä ole kiirusta sinne, jos vaikka yrittäisi sitten rauhassa tehdä pohjia, katsotaan.

Tässä meidän pisteet:

Paikalla makuu 10
Seuraaminen 9,5
Maahan meno liikkeestä 9
Luoksetulo pysäytyksen kanssa 6,5 (jätin vinoon, pysähtyminen meni pitkäksi ja sivulle tulossa toinen käsky)
Seisominen liikkeestä 8,5 (hiukan tais takajalat liikkua kun kävelin taakse, tais olla mulla vartaloapujakin...)
Nouto 9 (tämä meni ihmeen hyvin!)
Kauko-ohjaus 8,5 (höh, Rene ei jostain syystä nouse aina istumaan, mitäköhän olen mokannut taas?)
Estehyppy 8 (kaksi käskyä istumisessa ja olisko ollut sivulle tulossakin?)
Kokonaisvaikutus 9

Ensimmäiseksi tuli hienolla tokoilulla nuori bortsu, kakkosena Rene ja kolmanneksi iloisesti hommia tehnyt tollerityttö.



Tässä taas vähän videota kokeista:



7 kommenttia:

  1. Onnea toooooosi paljon vielä tätäkin kautta! :) Aika hyvin saitte pojoja luoksetulosta, vaikka tosiaankin Rene valui aika paljon :) Me saatiin viimeks kutonen ja C otti vaan n.neljä askelta :) Miusta se valu tosi paljon, mutta Rene todellakin kyl eteni hirveesti, mutta hyvä että tuli pisteitä, ihanaa :))
    Tosi kivalta näyttää teidän tekeminen, onnea ja menestystä vain kisauralle kovasti <3 Näitä videoita on kyllä tosi ihana katella, ihan kuin olis kisoissa mukana tsemppailemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein lukaista sääntökirjaa. Avoimessa jos koira etenee 2-3 kertaa oman mittansa vähennetään pisteitä 1-3. Mikäli ei pysähdy lainkaan niin arvosana on korkeintaan 5. Eli ihan oikein pisteytetty ja vielä vähän miinusta päälle sivulel tulon lisäkäskystä.
      Se oli uusi ja kiva tieto että kaukoissa saa ekassa istumisessa antaa käskyn kolmesti ilman hylsyä. Minä kun luulin että kolmannesta liike menee nollille.
      Voittajassahan nuo arvostelut on varmasti tiukemmat.

      Poista
  2. Joo, tuo pysäytys ei todellakaan ole meitin bravuuri, ja tuossa se venähti oikein kunnolla. Sit kun Rene pysähtyy, niin pysyy hyvin paikallaan, mut vielä kun sais sen pysähdyksen napakaksi... :/
    Todellakin voittajassa pitää olla vähän eri näköistä menoa, mut viilataan sitä sitten joskus. ;D
    Kiva että joku viittii katsella meidän videoita! Itsellekin vallan hyvä juttu kun asiat näyttää tuolla kisatilanteessa ihan eriltä ja omia hölmöilyjä ei huomaa.
    Yksi kisakumppani vinkkasi että voi harjoitella myös noita liikkeiden VÄLEJÄ, eli perusasennosta kehut, sitten siirrytään, pyydetään perusasentoon ja sen jälkeen palkka. Hyvä ja hauska vinkki, näitä ollaan nyt pari päivää Renen kans fiilistelty.

    VastaaPoista
  3. Hinosti on mennyt! Aivan kuin Kamu! Sama ongelma tossa luoksetulonpysäytyksessä ja kaukoissa... :( Katsotaan mitä se viikonloppu tuo tullessaan... -.-`

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin jotenkin ajattelen että Rene ja Kamu on ihan samanlaiset. Molemmat tällaisia nallekarhuja, ja luonnetestipisteetkin just samat. Voidaan siis syyttää näistä toko-ongelmista geenejä... eli kasvattajaa! ;D Hehe.

      No eipä vaiskaan, jotain pitäis kai keksiä noille ongelmakohdille. Harmi kun nuo kaukot oli meillä ihan varmat, ajattelin et niissä ei ainakaan ole mitään ongelmaa, ja sitten Rene on alkanut empiä "istu" käskyä. :/ Vaikka siitä ekasta istumisesta palkkaan eniten. Ehkä olen jotenkin sekoittanut sen pään, kun näyttää siltä ettei se ole ihan varma saako nousta ylös.

      Kokeisiin voi kans vaikuttaa oma jännitys. Itse olen asettanut koepäivälle itselleni säännön, ettei hihnasta saa alkaa yhtää nyppimään tms. Rene ainakin on aina kokeisiin mennessä ihan kierroksilla, mut yritän silti itse pysyä rauhallisena ja palkkaan aluksi ihan vaan katsekontaktista, sitten otan jotain tosi helppoa mistä voin palkata jne. Yleensä sitten noin tunnin päästä koira on taas kuulolla! :D

      Oikein paljon teille onnea matkaan Kamuttimen kanssa!

      Poista
  4. Katohan, muistin jopa osoitteen vielä parin päivän päästä. Kuvasta päätellen mun tottelevaisuus-eläin keskittyy lähinnä tsekkailemaan palkan laatua...

    Onnea vielä tätäkin kautta ykkösestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei tuossa sitten ollutkaan kuvaa jossa oltais kaikki poseeraattu siististi, mutta tuossa paras otos. Vitsi piti lukea sun viesti pariin kertaan kun isosiskoa kutsutaan Mantaksi. :) Starttaatteko sitten voittajassa seuraavaksi? Koskas olis kisat tiedossa?

      Poista