maanantai 13. elokuuta 2012

Synttärilahjaksi serti


Viime viikolla olikin Renen kanssa kaikenlaista koiramaista menoa. Torstaina käytiin Raisiossa Haunisissa tokoilemassa, ja tällä kertaa ei ihan putkeen mennyt, pisteitä tuli 135, eli kolmostuloksen verran. Kaikenlaista siellä sattui, Rene ei lähtenyt seuraamiseen ollenkaan matkaan, luuli kai että pitää jäädä istumaan. Muuten seuraaminen meni hyvin ja ihme kyllä saatiin siitä 9 p. Maahan menossa jäi tuumimaan takapuoli pystyssä, noudossa heitin kapulan liian lähelle, kaukokäskyt meni nollille kun koira meni istumasta heti takaisin makuulle, hypyssä tuli takaisin hypyn ilman käskyä jnejne.

Ihmettelin kokeen jälkeen miksi koira oli niin hajamielinen, mutta videohan sen totuuden sitten paljasti. Kyllä aikamoinen vaikutus oli minun epäselvällä ohjaamisella, huh sitä oli noloa katsella! :D Jännitin sen verran että kaukokäskyissä huidoin käsiäni ylitomerasti ylös ja alas, ja Renehän teki kiltisti perässä...näytti vain hieman hämmentyneeltä, että mitäköhän se emäntä nyt oikein tahtoo. Tässä siis selvisi syy miksi koira tekee nuo treeneissä hyvin ja kokeissa ei aina nouse! No koska emäntä on niin hermostunut että antaa omituisia ohjeita. Sieltä hihnan päästähän se syy yleensä löytyykin... Pitäisi katsella tuota videota enemmän, ehkä muillekin mokille löytyisi sitten selityksiä.

Tokoilta oli kyllä varsin kiva, hengattiin varmaan neljä tuntia mukavassa kesäillassa kentän laidalla ja tutustuttiin koiraharrastajiin. Renen sisko Nuka kisasi alokasluokassa hienosti kakkostuloksen, oli taas niiin kivaa päästä katsomaan Nukan innokasta tekemistä.

Lauantaina palattiin sitten Raisioon, tällä kertaa näytelmien merkeissä ja ihmeitä tapahtui kun Rene sai toisen sertinsä!!! Sisko ja veli eli Nuka ja Rene olivat taas kerran kisaamassa ROPista! Tuloksena Renelle VSP ja Nukalle hienosti ROP. Renen ja Nukan veli Diesel oli myös kärjessä mukana, tällä kertaa ERI ja urosten kolmas. Meille tuo serti tipahti kyllä ihan yllättäen, tosi hieno juttu, ehkäpä se tuli minun synttäripäivän kunniaksi! ;) Ja minä kun luulin että kesällä hotspotin takia ajellut lyhyet niskakarvat vievät täysin meidän mahikset. Kasvattajalta jo kyselin että kannattaako mennä ollenkaan!

Molemmissa tapahtumissa panin tyytyväisenä merkille että Rene on kovin aikuistunut ja jaksaa aina vain paremmin käyttäytyä julkisillakin paikoilla. Pientä örinää piti hieman yrittää näytelmissä kun ympärillä oli muita uroksia, mutta onneksi nämä valkkarit eivät ole mitään räyhääjätyyppejä, vaan valkkarikehän laidalla on aina mukavan rauhallinen tunnelma.

Näyttelykehässä minulla itselläni taisi ensimmäistä kertaa olla suht mukava olo, yleensä olen vierastanut koko hommaa. Ehkäpä se vaikutti meidän esiintymiseen, varsin kivasti Rene käyttäytyi ja juoksukin oli vähemmän kaoottista, jopa hallittua. Juoksua pitäisi alkaa treenaamaan, siis minun. Ison koiran kanssa saa mennä niin täyttä kyytiä kuin vain pääsee.

Tuomarina oli siis Bulgariasta Antoaneta Popantonova, ja hän tuumi Renestä seuraavasti:

Correct bite. Typical male head. Good prop. of body. Correct angulation. Good topline. Correct front. Exc. temperament. Exc. presentation.



Pidän itseäni vähän huonona esittäjänä, ehkä siksi etten koe näyttelyä meidän ykköslajiksi, joten maininta erinomaisesta esittämisestä lämmitti oikein todella! Ja toinen asia mistä aina tykkään on nuo kommentit hyvästä luonteesta. Niitä on tullut melkein joka kerta, hienoa että Renen luonne sieltä välittyy.

Kuvista kiitokset Mari Tonterin perheelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti